Macaron leivokset

Macaron leivokset

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Unelmien herkkua

Minun yksi suurimmista herkuista on unelmakääretorttu! Se jos mikä maistuu niiiiin hyvälle! Muhkeaa, pehmeää ja herkullista, NAM!

Leivoin noin viikko sitten pitkästä pitkästä aikaa tätä herkkua. Päätettiin tyttären kanssa että tehdään synttäreille tätä muffareiden tilalle. Joten, eilen oli leivonta päivä ja tein pakkaseen jo yhden valmiiksi. Jos tällä viikolla saisi vielä kaksi lisää tehtyä.

Laitampa teille tähän minun ohjeen.

Pohja:

4 munaa
1 lasi sokeria
1/2 lasia perunajauhoja
1/2 lasia vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaota

Täyte:

150g huoneenlämpöistä voita
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Laita uuni lämpeemään 225 asteeseen ja vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla.

Mittaa sokeri ja kananmunat kulhoon. Mittaa myös kuivat aineet valmiiksi toiseen kulhoon.
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhoseos taikinaan muutamassa erässä, elä vatkaa enää voimakkaasti, mutta sähkövatkaimella sekoitan jauhot vaahtoon.

Kaada taikina pellille ja levitä tasaisesti joka kohtaan. Paista uunin keskitasossa noin 7 minuuttia.

Valmista täyte paiston aikana. Kaikki ainekset kulhoon samaan ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.

Ota pohja uunista ja nosta pöydälke jäähtymään. Laita pöydälle puhdas leivinpaperi ja ripottele sokeria. Kumoa torttupohja leivinpaperin päälle ja poista pohjassa kiinni oleva paperi. Kun pohja on jäähtynyt, levitä täyte ja rullaa alla olevan leivinpaperin avulla rullalle. Kääri napakasti paperi kääretortun ympärille ja laita hetkeksi jääkaappiin. Nyt voin nautiskella ihanasta leivonnaisesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti